Koronaviruksen vaikutukset yrittäjälleYrittäjävinkit

Yritysten kustannustuki koronapandemian vuoksi – toinen kierros

Suomen Hallitus linjasi ennen joulua, että yrityksille suunnattuihin kustannustukiin tulisi myös toinen kierros, koska koronapandemian vaikutukset tuntuvat taloudessa ja yrityskentällä edelleen merkittävästi. Kustannustuen toinen hakukierros on 21.12.2020 – 26.2.2021.

Mitä uutta koronatuen uudessa hakukierroksessa on?

Alkuperäinen koronatuki sai paljon kritiikkiä siitä, miten tuet kohdistuivat yrityksiin ja miten yritykset pystyivät hyödyntämään tukia. Esimerkiksi toimialarajoite rajasi osan yrityksistä tuen ulkopuolelle, ja pienempien yrityksien kohdalla haasteiksi nousivat esimerkiksi toiminimiyrittäjien liikevaihtovaatimukset sekä palkkakustannukset. Edellisen koronaan liittyvän yritysten kustannustuen suurimmat haasteet ovat nyt korjattu:

– Ei toimialarajoitusta, mikä tahansa merkittävästi koronasta kärsinyt on tuen piirissä.
– Pidempi tukikausi, joka käsittää nyt periodin kesäkuun alusta lokakuun loppuun.
– Suurempi osa kuluista kuuluu tuen piiriin (esim. Joustamattomat kulut ja menetykset, sekä palkat tulorekisterin tietojen mukaan (myös toiminimien yksityisotot).
– Ei liikevaihtorajaa, joten suurempi osa pienistä yrityksistä kuuluu tuen piiriin
– Muita koronatilanteessa saatuja tukia ei vähennetä tästä uudesta yritystuesta (eli ei haittaa, vaikka olisit saanut kehitystukea ELY-keskukselta tai Business Finlandilta.

Kenelle uusi yrityksien kustannustuki on suunnattu?

Uuden kustannustuen ideana on korjata edellisessä hakukierroksessa ilmenneitä ongelmia. Uudessa kustannustuessa ei ole toimialarajoitusta, vaan tuen voi saada kuka tahansa, jonka liikevaihtoon koronapandemia on vaikuttanut negatiivisesti. Osa toimialoista on tuen piirissä suoriltaan, mutta osa toimialoista joutuu perustelemaan tarpeensa hakemuksessa. Voit tarkistaa Valtiokonttorin sivuilta onko toimialasi harkinnanvarainen.

Edellytykset kustannustuen saamiselle:

1) Liikevaihto on tippunut vertailukaudella ainakin 30% koronapandemian takia (tämä varmistetaan alv-tiedoista, joten pidä huoli, että alv-raportit ovat tehty). Vertailukausi on kesä-lokakuu.

2) Yrityksellä on kiinteitä kuluja, joita on vaikea karsia (toisella kierroksella tukeen oikeuttavia kustannuksia laajennetaan. Kustannuksiin on lisätty esim. joustamattomat liiketoiminnan kulut ja palkkakustannuksiin toiminimiyrittäjien palkat)

Kustannustukea ei voida kuitenkaan myöntää maatalouden alkutuotannon, kalatalouden ja vesiviljelyalan toimialoille. Näille toimialoille tukea ei voida myöntää edes harkinnanvaraisin perustein, sillä toimialoilla sovelletaan erillisiä valtiontukisääntöjä, joista vastaa maa- ja metsätalousministeriö.

Uuden yritystuen hakeminen

Yrityksien kustannustuen toinen hakukierros tapahtuu Valtiokonttorin sähköisessä järjestelmässä, minne pääsee suoraan heidän sivuiltaan, missä voi perehtyä myös heidän ohjeisiinsa. Mikäli hakemus aiheuttaa haasteita, niin ole yhteydessä tilitoimistoosi. He saavat tarvittavat luvut kirjanpidostasi helposti ja osaavat myös auttaa hyväksyttävien kulujen suhteen.

Select Financial Services on tilitoimisto, joka tukee asiakkaitaan tilanteessa kuin tilanteessa. Autamme lakisääteisen kirjanpidon lisäksi rahoitushakemuksissa, liiketoiminnan kehittämisessä sekä yllättävissä liiketoimintaympäristön muutoksissa. Toimistomme sijaitsee Ateneumin vieressä, mutta tarjoamme sähköisiä tilitoimistopalveluita ja kirjanpitoa digitaalisten työkalujen avulla ympäri Suomen. Select avaa blogissaan kirjanpidon ja sähköisen taloushallinnon käytäntöjä sekä prosesseja. Tällä hetkellä kirjoitamme myös paljon koronaviruksen vaikutuksista yrittäjälle.

Arttu Talvitie

Arttu Talvitie

Arttu on pitkän linjan tekijä monella eri saralla. Hän on toiminut yrittäjänä ja freelancerina niin tapahtumatuotannossa kuin visuaalisella alalla. Opiskelukokemusta kertyi Aallon kauppakorkeakoulussa, ja sieltä matka jatkui uraksi startup-maailmassa, missä Arttu oli mukana kasvattamassa Holvia kuudesta työntekijästä yli kuudenkymmenen ihmisen yritykseksi. Tekeminen ja asioiden aikaansaaminen on aina ollut Artun suurimpia motivaattoreita, kuten myös uuden oppiminen ja kokemuksien kerääminen. Selectillä Arttu tekee myyntiä ja markkinointia, sekä auttaa asiakkaita ratkaisemaan liiketoimintahaasteitaan. Liittyivät ne sitten hinnoitteluun, rahoituksen hakemiseen tai oikeastaan mihin vain.