Asiakasreferenssit

Maguisaa vegaaniruokaa Punavuoressa

Ravintola Magu avattiin alunperin pari vuotta sitten Vallilassa. Yrityksen taustalla oli ajatus siitä, ettei vegaaniruoan tarvitse olla mautonta – eikä oikeastaan mikään erityinen “juttu”. Yrityksen perusti kaveriporukka, joka koostuu kasvissyöjistä ja joille vegaaniruoka on ollut jo pidempään normi kuin poikkeus. Heidän mielestään vegaaniruokaa pitäisi syödä samoista lähtökohdista kuin muutakin ruokaa: koska se on hyvää ja ravitsevaa, ei siksi, että se on vegaanista.

Vegaanisten arvojen taustalla on myös ilmastonmuutoksen torjunta: ravintola minimoi hiilijalanjälkensä kaikessa toiminnassaan. Alkuun ravintolan oluetkin haettiin käsipelillä läheisestä pienpanimosta.

Alku on aina haastavaa, eikä jatkokaan helppoa ole.

Yritys perustettiin hyvin pienellä pääomalla, mikä vaati suurta luovuutta sisustus- ja remonttisuunnittelussa. Kompromisseja ei haluttu tehdä, joten jokainen penni piti saada riittämään mahdollisimman pitkälle. Kalusteet hommattiin mahdollisuuksien mukaan käytettynä ja perustajat sekä työntekijät auttoivat parhaansa mukaan remontissa ja sisätilojen koristelussa. Esimerkiksi Magun baaritiskin mosaiikkikuviointi on tehty rikkinäisestä keraamiikasta osakkaiden ja heidän ystäviensä voimin.


Vaikka alku vaati paljon työtä, niin ravintolan ovet saatiin auki suunnitellusti. Avajaisten jälkeen Magu olikin kovassa nosteessa: trendikäs vegaaniravintola puhutti pääkaupunkiseudun ravintolapiireissä. Valitettavasti haasteet jatkuivat: perustamisessa mukana ollut keittiöhenkilökunta oli muuttamassa pois Suomesta uusien projektien myötä. Tämä oli kriittinen tilanne Magulle: kehuja keränneet kokit pitäisi vaihtaa lennossa uusiin. Rekrytointi on usein pitkäkestoinen prosessi ja vaatii usein kokeiluja useammankin potentiaalisen työntekijän kanssa. Niin myös Magun tapauksessa.

Rekrytointiprosessin aikana haasteita tuotti kokin ja menun vaihteleminen usein, ja kesti oman aikansa, että vaihtoehtojen joukosta löytyi sopivin ehdokas. Prosessin aikana asiakaspalautteet ja arvostelut olivat elintärkeitä, ja siksi niitä kuunneltiinkin tarkkaan.

Myös ravintolan sijainti Vallilassa aiheutti haasteita. Kivijalkayrityksille on erittäin tärkeää, että ympärillä pyörii paljon ihmisiä, jotka voivat piipahtaa ravintolassa ilman, että ovat suunnitelleet sitä erikseen. Erityisesti lounasravintoloiden kohdalla “walk in” -asiakkaat ovat tärkeä ryhmä, ja Vallilasta ei löytynyt tarpeeksi työntekijäasiakkaita, että lounaan myyminen olisi ollut kannattavaa.

Vaikeuksien kautta ruokapöytään..

Nyt, kaksi vuotta perustamisen jälkeen, Magulla menee olosuhteiden nähden loistavasti. Ravintola on muuttanut otollisempaan sijaintiin, uusi keittiöhenkilökunta on vakiintunut ja tekee korkealuokkaista ruokaa sekä koronaepidemian akuuteimmat vaikutukset on saatu torjuttua. Nykyään Magusta voi tilata valmiit ruuat myös kotiin kuljetuspalvelun avulla tai deli-ruokatuotteita suoraan heidän verkkokaupastaan. Huhun mukaan taustalla on syntymässä myös täysin uudenlainen ruokakonsepti, joka sopii sosiaalisen etäisyyden aikaan.


On ollut hienoa seurata miten Magu on päässyt kovalla työllä ja kekseliäisyydellään haasteiden yli, ja onnistunut vakiinnuttamaan toimintansa. Valitettavasti katetun pöydän yllä heiluu jatkuvasti covidin miekka: kiihtynyt uutisointi epidemiasta on alkanut näkyä taas varausmäärissä.

…ja käsidesiä ruokajuomaksi.

Magussa on itse asiassa loistava viinivalikoima, joka keskittyy erityisesti natu-viineihin, joten käsidesit voi jättää hygienian ylläpitoon. Koronan torjuminen onkin otettu ravintolassa hyvin vakavasti: asiakasmäärissä ja etäisyyksissä otetaan hallituksen rajoitukset huomioon ja käsidesiä on runsaasti tarjolla. Työntekijöiden terveydentilaa ja mahdollisia altistumisia seurataan tarkasti ja tarvittaessa heidät testataan yrityksen kustannuksella ensi tilassa.

Magussa voisi siis käydä kaikella todennäköisyydellä turvallisesti syömässä, mutta valitettavasti sensaatiohakuinen uutisointi kuitenkin vähentää ihmisten liikkumista ja siten myös ravintolan asiakkaita. Tulevaisuudessa Magun pitää taas pohtia miten karsia kuluja ja sopeuttaa toimintaansa “uuteen normaaliin”.

Select – herkullinen taloushallinnon kumppani

Select on ollut alusta asti mukana luomassa Magun taloushallintoa ja tekemässä kirjanpitoa. Kartoitimme yhdessä parhaat digitaaliset työkalut taloushallintoon ja sovimme sekä harjoittelimme yhteisen prosessin talouden hoitamiseen. Ravintolatoiminnassa on tärkeää, ettei hallinnollisiin tehtäviin mene liikaa aikaa, jotta operatiiviseen toimintaan riittää tarpeeksi tunteja. Siksi tehokkaat sähköiset työkalut ovat tärkeä osa taloushallinnon organisoimista. Selkeä yhteinen prosessi helpottaa erityisesti silloin, kun taloushallinnossa esiintyy haasteita ja pitää esimerkiksi optimoida kassavirtoja.

Select on kokonaisvaltainen kumppani taloushallinnossa ja ollut tukemassa Magua myös liiketoiminnan poikkeustilanteissa, esimerkiksi auttamalla koronaepidemian aikana karsimaan kuluja, optimoimaan kassavirtaa ja kehittämään liiketoimintaa uusiin olosuhteisiin. Myös vuokraneuvottelut sekä tulevaisuuden suunnitteleminen ovat ollut yhteisellä työpöydällä koronan myötä.

“On todella hienoa, että tilitoimistomme pystyy auttamaan myös poikkeustilanteissa. Mikäli meillä on ollut haasteita, olemme voineet kääntyä Selectin puoleen ja ruveta pohtimaan ratkaisuja yhdessä. Selectin liiketoimintaosaaminen ja tehokkaat sähköiset työkalut ovat helpottaneet yrityksen pyörittämistä merkittävästi” – kertoo Magun perustajaosakas Sunny Kellman.

Select Financial Services on tilitoimisto, joka tukee asiakkaitaan tilanteessa kuin tilanteessa. Autamme lakisääteisen kirjanpidon lisäksi rahoitushakemuksissa, liiketoiminnan kehittämisessä sekä yllättävissä liiketoimintaympäristön muutoksissa. Toimistomme sijaitsee Sanomatalossa, mutta tarjoamme sähköisiä tilitoimistopalveluita ja kirjanpitoa digitaalisten työkalujen avulla ympäri Suomen. Select avaa blogissaan kirjanpidon ja sähköisen taloushallinnon käytäntöjä sekä prosesseja. Tällä hetkellä kirjoitamme myös paljon koronaviruksen vaikutuksista yrittäjälle.